sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lomalta paluu

Tulimme alkuviikosta kotiin kahden viikon lomailun jälkeen. Kun tulimme pihaan tunsin onnellisuuden pulppuavan sisälläni. Oli niin mahtava nähdä oma piha iltavalossa, rehottavan niin omat kasvit kuin rikkaruohot.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Horsmapiirakka

Tänään kävimme aamupäivällä keräämässä maitohorsman versoja. Helposti tuli jo litran verran versoja. Tein niistä horsmapiirakan rukisella pohjalla.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kasvun voima

Kylmän kevään jälkeen vaihdettiin Lapissa suoraan talvivaatteista hellehattuihin. Vielä sunnuntaina oli 4 astetta, tiistaina oli sateista ja kylmää, kunnes illalla ilmanala vaihtui aurinkoiseen ja lämpimään. Sen jälkeen on ollut yli 20 astetta ja aurinkoista, melkein helle, myös yölämpötila on ollut yli 10 astetta.

Koivunlehti perjantaina 9.6.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Valkaistut raparperit ja kesän ensimmäinen raparperipiirakka


Vaikka tämä on todella vanha tapa saada mureat ja vähemmän happamat raparperit, tämä ensimmäinen kerta kun itse sitä kokeilin, tehdä valkaistuja raparpereita. Tämä oli todella yksinkertainen ja helppo tapa ja tulen varmaan käyttämään tätä ensi vuonna myös.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Mikä ihmeen taimien karaisu?

Tätä olen usein ihmetellyt. Mitä tämä taimien karaisu tai karaistuminen tarkoittaa ja mihin sitä oikein tarvitaan?



sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevät tulee kohisten

Kevät tulee aina nopeasti Lappiin. Vielä viime viikonloppuna tuntui ihan toivottomalta oli täysin talvikelit vielä, vain tiet olivat sulaneet.

Sulavesi joen jäällä. 

tiistai 2. toukokuuta 2017

Talvikylvöt

Kylvin osan siemenistä suoraan kylmään maahan kasvihuoneessa jo kevättalvella. Toivon, että taimet tulevat näin vahvoiksi, kun saavat kasvaa viileässä ja valoisassa. On hauskaa kokeilla ja yllättyä siementen kasvuvoimasta ja selviytymisestä.

Talvikylvöt 1.4.2017.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pirtsakkaa vappua!

Räntää ja kylmää vappuaattona.

Glada Wappen! Hyvää vappua kaikille! 


torstai 27. huhtikuuta 2017

Herne, palkokasvi kylmään ilmastoon


Herneet voidaan kylvää suoraan maahan, mutta aion esikasvattaa niitä ja saada näin vähän etumatkaa. Olen jo laittanut ensimmäiset esikasvatettavat herneet sisällä kasvamaan. Lajikkeita olen hankkinut jo useampia kokeiltavaksi.



tiistai 25. huhtikuuta 2017

Puutarhamessut Uumajassa

Tuntuu, että talvi ei lopu koskaan. Päätin pistäytyä Uumajassa viikonloppuna tyttäreni kanssa, siellä oli Nolia trädgård, joka on Pohjoisruotsin suurin puutarhamessu. Messu antoi toivoa kevääseen ja paljon inspiraatiota.

Ostoksia puutarhamessuilta

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset kylvöt


Hyvää pääsiäistä kaikille!

Kevät on tulollaan. Päivän pituus on kohta 16 tuntia mutta lumen syvyys on melkein 80 cm vielä. Sisällä meillä on siemenpotteja ja viljelyastioita siellä täällä. Yritän malttaa vielä, tai oikeastaan en malta odottaa että pääsisin ulos puutarhatöihin. Tomaatit olen kylvänyt 27. maaliskuuta. Pieniä alkuja on jo olemassa, mutta yksi lajike ei itänyt tällä kertaa lainkaan, kylvin toisen kerran mutta ei sekään auttanut.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Bokashi


Monella foorumeilla tulee varovasti kyselyitä bokashista. Itse aloitin viime kesänä. Näin teen itse bokashia.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Malttia on valttia

Nyt näkee paljon esikasvatusta. Facebook ja blogit ovat täynnä monenlaisista kasvatus kuvista. Itse minun pitää vielä malttaa odottaa. Täällä on vielä pitkä aika ennenkuin voi laittaa mitään ulos kasvamaan. Vaikka kuinka haluaisi aloittaa, niin on vielä liian aikaisin, valoa on liian vähän ja tila loppuu kesken. Joitakin lajeja voi laittaa kasvamaan, kuitenkin niitä lajeja on hyvin vähän, jotka tarvitsee todella pitkän esikasvatuksen.

Tässä muutama laji joka tarvitsee pitkän esikasvatusajan (tammikuu-helmikuu):

torstai 16. helmikuuta 2017

Viisi kasvia versotukseen

On vielä täystalvi ja ulkona on pakkasta ja metrin verran lunta. En vain millään malttaisi odottaa kevättä ja maan sulamista. Odotellessa voi viljellä sisällä. Minua kiinnostaa versottaminen ja idättämistäkin olen kokeillut.
Versottamiseen käytän nyt pimeän aikana loisteputkea. Käytän ihan normaalia loisteputkea, koska tässä vaiheessa se oli helpoin ja toimiva ratkaisu. Myöhemmin siirrän astiat ikkunalaudalle, ehkä maalis-huhtikuussa. Tähän saakka olen kokeillut vähän eri kasveja.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kolme harvinaista syötävää perennaa pohjoiseen puutarhaan

Syötävät perennat ovat usein ensimmäiset kasvit, jotka pystyy korjata puutarhasta, siksi ne ovat erittäin arvokkaita. Olen löytänyt muutamia todella jännittäviä ja harvinaisia perennoja, jotka ovat kokeilunarvoisia pohjoiseen keittiöpuutarhaan. Nämä menevät taatusti kokeiluun kunhan tulee kevät ja löydän taimia.



tiistai 31. tammikuuta 2017

Kevät tarkoittaa siementilauksia

Täällä valoisan aika on jo paljon pidentynyt kaamoksen jälkeen. Päiväsaikaan on monta tuntia valoisaa ja melkein tuntuu kuin olisi kevät, vaikka on vielä keskitalvi.


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tomaatit ja kurkut kasvihuoneeseen

Kesällä kasvihuoneeseen tulee ainakin tomaatteja ja kurkkuja. Viime vuonna saimme naapurilta tomaatintaimia, kun kasvihuone pystytettiin vasta juhannusviikolla. Nyt olen ajatellut kasvattaa omat taimet siemenistä.


Jo nyt olen miettimässä ja suunnittelemassa ensi kesän lajikevalikoimaa. Olen tutustunut siemenkauppojen valikoimiin netissä. Runåbergs fröer on minusta mukava kauppa ja sieltä olen löytänyt kokeilunarvoisia lajikkeita. Heillä on aina mainittu kasvuaika lajikkeille, eli aika joka kestää (ulos)istutuksesta satoon. Ajat ei ehkä suoraan pidä paikkaansa, kun olosuhteet vaihtelevat, mutta minusta on kiva vertailla lajikkeita ja saan tietoa, onko edes teoreettisesti mahdollista saada satoa lajikkeista.

Täällä muutama tomaattilajike joita haluaisin kokeilla ensi kesänä:

perjantai 13. tammikuuta 2017

Miten kuluttaa pitkä talvi?


Talvi täällä pohjoisessa voi olla pitkä, kylmä ja pimeä. Miten sitten kuluttaa aikaansa, kun odottaa seuraavaa kevättä ja kasvukautta?

maanantai 9. tammikuuta 2017

Onko mahdollista?

Olisiko mahtavaa nauttia kasviksista omasta maasta? Onko mahdollista viljellä omia kasviksia vielä napapiirin pohjoispuolellakin? Voiko säästää kasvattamalla omia kasviksia? Jääkö rahaa säästöön vai pitääkö jatkuvasti syöttää rahaa omaan puutarhaan? Nämä kysymykset ja monet muut ovat askarruttaneet mieltäni viime kesästä saakka. Nyt päätin lähteä etsimään vastauksia.