sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Alkutalven mustikkapiirakka


Blogi on elänyt hiljaiseloa, elämä on ollut kiireellistä. Kesä oli mahtava ja näin lämmintä ei ole ollut vuosikymmeniin. Nautimme lämmöstä ja vilvoittelimme joessa hellepäivinä.

Kasvimaassa kasvoi hurjasti. Olen syksyllä nostanut perunoita, porkkanoita isoja punajuuria, myös keltaisia ja polkkajuuria. Lehtikaali kasvoi pitkään ja parsakaali antoi hyvän sadon vaikka en ollut suojanneet niitä. Mustajuuret, herneet, mangoldi ja palsternakat kasvoivat myös hyvin.

Lumi peitti maan toissapivänä, on kaunista ja kirkkaan valkoista. Sain onneksi valkosipulit maahan muutama päivä sitten.

Nyt on aikaa rauhoittua ja nauttia sadosta pitkälle talveen. Minulle isoin haaste on käyttää vihannekset, on ollut helppoa viljellä niitä. Sadon kanssa tuntuu, ettei tiedä mitä sillä tehdä. Varsinkin kun lapset ovat sitä mieltä, että aina on liikaa vihanneksia ruoissa. Marjoja tulee paljon käytetty, ne ovat helppoja lisätä jugurttiin, puuroon, lättyjen ja vohvelien päällä. Tänään tein helpon mustikkapiirakan.


Pohja:
1,5 dl täysjyvä vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
0,5 dl ruokosokeria
1,5 tsk leivinjauhetta
130 g sulatettua voita
1 muna

Täyte:
n. 5 dl jäisiä mustikoita
2-3 rkl hillosokeria

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää sulatettu voi ja muna. Sekoita taikinaksi. Painele taikina  voideltuun piirakkavuokan pohjalle ja reunoille.

Levitä päälle mustikat ja sirottele sekaan hillosokeri.

Paista piirakka uunissa 200 asteessa, n. 30 min.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!