sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lomalta paluu

Tulimme alkuviikosta kotiin kahden viikon lomailun jälkeen. Kun tulimme pihaan tunsin onnellisuuden pulppuavan sisälläni. Oli niin mahtava nähdä oma piha iltavalossa, rehottavan niin omat kasvit kuin rikkaruohot.


Onnellisuus oli kuitenkin päällimmäisenä koska lämpötilat olivat käyneet lähellä nollaa, ja paikoin oli edellisviikon aikana satanut lunta. Hyvin oli kasvimaa pärjännyt. Varsinkin vesiheinä oli kasvanut hyvin.



Kasvihuoneessakin oli vesiheinä vallanut kasvulaatikot. Tomaatit ovat vähän kärsineet kylmyydestä ja harsosääskeistä.


Vaikka on ollut muutaman päivän epävakaista säätä olen onnistunut korjaamaan ison osan kasvimaasta. Pieni pala kerrallaan, tällä hetkellä sääsket ja mäkärät kiusaavat. Mieheni laittoi "sääskikoneen" pyörimään heti, joten kohta jo voin paremmin nauttia ulkonilmasta.

Kitkemiseen otin myös lasten jakkaran avuksi istuinalustaksi. Nyt sunnuntain viettoon!☺



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!