sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kasvun voima

Kylmän kevään jälkeen vaihdettiin Lapissa suoraan talvivaatteista hellehattuihin. Vielä sunnuntaina oli 4 astetta, tiistaina oli sateista ja kylmää, kunnes illalla ilmanala vaihtui aurinkoiseen ja lämpimään. Sen jälkeen on ollut yli 20 astetta ja aurinkoista, melkein helle, myös yölämpötila on ollut yli 10 astetta.

Koivunlehti perjantaina 9.6.
Huomaan päivästä päivään kuinka kaikki kasvaa, tiistaina ei ollut edes hiirenkorvat koivuissa, nyt se aika on jo ohi. Pihlajassa on jo lehtisilmuista kehittyneet pieniä lehtiä ja kukkapenkiin pukkaa jos minkälaisia lehtiä. Kesäpikkusydän on jo kukalla, äsken ei ollut edes lehtiä.



Olen nauttinut ulkoilmasta ja ensimmäisestä kesälomaviikosta. Olemme kahvitelleet aamulla kasvihuoneessa ja iltapäivällä teranssilla. Vuoroin olen nauttinut auringossa ja sitten työstänyt kasvimaata... Kävimme veneellä retkeilemässä lasten kanssa. Vaikka vesi on vielä kylmää niin lapset ovat uineet päivittäin, olen itsekin käynyt vilvoittelemassa pari kertaa.

Tämä on niin nautinnollista aikaa, kun kaikki on niin kauniin hennon vihreää ja puhdasta. Nyt on jo viileämpi ilma ja raikas pohjoistuuli, mutta aurinko paistaa lämpimästi. Sunnuntai on yhtä nautintoa!

Koivunlehti tänään su 11.6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!